tiistai 30. lokakuuta 2012

kirja- ja ruokamessut

Tekstit tulevat nyt vähän jälkijunassa edellisestä tekstistä selvinneiden juhlien vuoksi, mutta tulevat kuitenkin. Sunnuntaina lähdin nimittäin heti aamusta liikkeelle, sillä ohjelmassa oli sekä kirjamessut, että viini ja ruoka -tapahtuma Messukeskuksessa.



Kävin noin kuukausi sitten Habitare-messuilla, joka olikin ensimmäinen messukäyntini pitkään aikaan, jos ammatillisia rekrytointi- ja uramessuja ei oteta huomioon. Sieltä sain kuitenkin pienen messukärpäsen pureman, sillä lähdin tähänkin tapahtumaan innosta puhkuen. Kirjamessuilta en tavallaan odottanut paljoakaan, sillä siellähän on vain, noh, kirjoja. Mutta jostain syystä haltioiduin aivain täysin vinoista kirjapinoista, vanhoista tuttavuuksista kansien välissä ja uusista mahdollisista löydöistä. Kasoista ja hyllyistä löytyi niin ruokakirjoja, historiateoksia, romaaneja, lastenkirjoja, jännäreitä, käsityöopuksia, pokkareita - you name it! Ja minähän olin tietysti kiinnostunut kaikista..

En kuitenkaan näin joulun alla halunnut ostaa itselleni mitään, sillä kuka tietää mitä pukin kontista löytyy! Ja toisaalta minulla on periaatteena, että luen kirjat ensin kirjastosta, ja jos pidän teoksesta, löytää se silloin tiensä myös kirjahyllyyni. Näin vältyn ns. turhalta kirjojen ostamiselta ja myymiseltä, ja hyllystäni löytyy vain ehdottoman hyviä kirjoja (joita on niitäkin jo aika paljon). Minua ei haittaa yhtään lukea kirjoja useaan kertaan, sillä olen aina ennen seuraavaa kertaa ehtinyt unohtaa lähes kirjan koko juonen, monesti henkilöhahmotkin.. Noh, to read -listalle pääsi kuitenkin monta uutta tuttavuutta:


1. Erin Morgernstern: Yösirkus
2. Pablo Tusset: Parasta mitä voisarvelle voi tapahtua
3. Mauri Kunnas: Joulupukin laulukirja
4. Marina Lewycka: Traktorien lyhyt historia ukrainaksi
5. John Berdon: Numeropeli
6. Alexander ja Hanna Gullichsen: Safkaa

Kolmen tunnin kirjamessuilun jälkeen olimme jo aika väsyneitä, mutta halusimme vielä käydä ruoka ja viini -tapahtumassa. Tai no viiniosion skippasimme ihan tarkoituksella, sillä edellisen illan juhlinnan jälkeinen sunnuntaipäivä ei jotenkin tuntunut parhaalta mahdolliselta viininmaisteluhetkeltä. Ruoka kuitenkin kiinnosti, ja täältäkin löytyi vaikka mitä ihanaa:


1. Lakrids: lakupalloja ja lakritsijauhetta
2. Forsman tea: lakritsiteetä ja suklaateetä
3- Kultasuklaa: Omena-kanelivalkosuklaata ja salmiakkisuklaata sekä
4. Skyr: vanilja- ja mustikkarahkaa

Näiden lisäksi siellä oli juustoja, makkaroita, kuivattuja hedelmiä, englantilaista toffeeta, marjasmoothieita jne.. Harmi kun alkoi jo väsyttää tässä vaiheessa! Mutta jossain vaiheessa tulee varmasti lisäspostausta ylläoleviin ruoka-aineisiin liittyen, sillä vaniljaskyristä tehtyä mojito-smoothieta täytyy kokeilla uudestaan, ja ystäväni lupaili taikoa perjantaina meille kurkkukeittoa, joka sisältää tuota lakritsijauhetta (täysin gluteenitonta muuten)!

2 kommenttia:

  1. Mä en voi sietää noita skyr rahkoja, kerran erehdyin ostamaan ja petyin tosi paljon. Maistu ihan keinotekoiselta.
    Kultasuklaan suklaat on kyllä tosi hyviä! Satun vielä asumaan Iittalassa, jossa nuo suklaat valmistetaan, en onneksi kovin usein raaski ostaa noita suklaita kun ovat niin kalliita.
    Pitää kyllä painaa tuo lakritsi mieleen, olen nimittäin etsinyt sopivaa lakritsijauhetta leivontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää, ettei skyr-rahkaa kannata popsia pelkältään, kävin nimittäin juuri eilen ostamassa yhden purkin tuota vaniljaa, kun oli tarjouksessa ja päätin kokeilla :) Tuo mojito-smoothie oli kyllä älyttömän hyvää (tai noh, maistui mojitolta..), mutta siinä varmasti nuo kaikki muut ainekset peittivät sen esanssin maun. Täytyypä muuten laittaa resepti jakoon!
      Ja tuo lakritsi oli erittäin hyvää niin ikään, varsinkin kun en vehnäongelmaisena ole voinut hirveästi lakuja vedellä niiden sisältämän gluteenin takia. Ja vihdoin löytyi täysin vehnätön laku! Noita myydään ainakin Stockmannilla, mutta huomasinpa tuttuja purkkeja myös yllättäen Helsingin Skannon kahvilassa, kun kävelin siitä ohi.

      Poista