perjantai 16. marraskuuta 2012

hamlet

Minulla on ollut jo monen vuoden ajan tavoitteena lukea koko Shakespearen tuotanto läpi, ihan vain siksi, että ne ovat klassikkoja ja niistä "pitäisi" tietää jotain. Noh, en ole edelleenkään saanut tätä tavoitetta täytettyä, eikä se sitä paitsi näytä heti edes olevan näköpiirissä, sillä minulla on niin paljon muita mielenkiintoisia kirjoja juuri luettavana.. Viime aikoina olen kuitenkin saanut Shakespearea ja erityisesti Hamletia ihan kiitettävästi käsittelyyn, nimittäin teatterin muodossa!


Viime vuonna ihanat ystäväni olivat ostaneet minulle synttärilahjaksi liput Peacock-teatterin Hou Hou Show:hun. Kyseessä oli ratkiriemukas esitys, jonka avausnumerona esitettiin vaatimattomasti Shakespearen kootut teokset alle kahdessa tunnissa. Ihan superhauska! :) Kaikki roolit hoitivat Jukka Rasila, Santtu Karvonen ja Teemu Aromaa. Väliajan jälkeen vuorossa oli vielä Hamlet - seitsemällä eri tavalla. Eli kyseistä näytelmää koluttiin normaalisti, nopeutettuna, takaperin, rooleja vaihtaen jne.. Tässä meinasin kyllä tulla jo Hamletin yliannostusta, mutta kas, löysinpähän itseni tänä vuonna taas katsomassa kyseistä tanskalaista prinssiä teatterinlavalla..


Tällä kertaa asemointi oli kuitenkin hyvin erilainen - ei hauska, vaan vakavampi, mutta kuitenkin hyvin nykyaikainen. Helsingin Kaupunginteatterin Hamlet tulee virallisesti ensi-iltaan vasta ensi viikolla, mutta sain ystävältäni kutsun tulla katsomaan näytelmää ennakkoon. Paikat olivat ensimmäiseltä riviltä, mutta alkuhämmennyksen jälkeen eivät yhtään huonot - toisin kuin vaikka elokuvateatterissa. Osa häppeningeistä tapahtui takalavalla, johon katseluetäisyys oli juurikin passeli, kun taas näyttelijöiden ollessa etulavalla pääsi ilmeet ja eleetkin näkemään kunnolla. Päärooleissa oli siis Esko Salminen, Eero Aho ja Tiia Louste, jotka vetivät kyllä hyvin. Itse näytelmä ei ehkä alkuasetelmiltaankaan ollut juuri minulle suunnattu, sillä olen enemmän komedioiden ja musikaalien ystävä. Joka tapauksessa erittäin mielenkiintoinen kokemus, vaikka en aina ollut ihan varma mitä lavalla tapahtui :) Mutta ehkä sekin vaatii harjoitusta..

Ps. Hou Hou Show esitetään taas tänä vuonna, tosin aiheena on nyt "Ihan mahdoton kabaree". Liput myynnissä Lippupalvelussa. Jälkimmäisen esityksen liput taas saatavana osoitteesta Lippu.fi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti