torstai 15. marraskuuta 2012

viola

Viime sunnuntaina suuntasimme ravintola Violaan, joka on Radisson Blu Seaside hotellin ravintola Ruoholahdessa. Täällä tarjoiltiin isänpäiväbuffet, jota nauttimaan menimme valtavalla 18 hengen seurueella, joista 7 oli lapsia. Itse asiassa kohteeksemme valiutuikin Viola juuri sen takia, että heillä oli sekä lastenbuffet että lastenhuone aikuisten buffetin lisäksi. Meno olikin aluksi aikamoista, mutta kun lapset olivat syöneet lihapullansa ja siirtyneet leikkihuoneeseen, pääsivät aikuiset nautiimaan rauhassa aterioistaan.


Alkuruokapöytään kuului graavilohta, raputerriiniä, kanavartaita, hirvenpaistia, vuohenjuustobruschettoja, paahdettuja tomaatteja, artisokkacaesarsalaattia, maalaissalaattia ja focaccialeipää. Pääruokapöydästä taas löytyi härän marmorifileetä pippurikastikkeella sekä siikaa siitakesienikastikkeella, lisäkkeenä kahdenlaisia perunoita.

Itse olen lähes aina buffeteissa enemmän alku- kuin pääruoan ystävä - ehkä sen takia, että kotona harvemmin tulee tehtyä alkuruokaa, ja toisaalta erittäin hyvän lämpimän ruoan valmistaminen buffet-tyylisesti suurissa annoksissa on hankalaa. Jotenkin niistä tulee enemmän laitosmaisia kuin ravintola-annoksia, vaikka mitä tekisi. Tämän suhteen tämä kerta ei ollut poikkeus, vaikka ei ruoka missään nimessä ollut huonoa. Pääruoka oli ehkä hieman mautonta, mutta alkuruoat kompensoivat tilannetta erittäin hyvin! Focaccia oli niin pehmeätä ja maukasta, että "jouduin" syömään sitä useamman palan, vaikka yleensä välttelenkin vehnäruokia (tästä lisää joskus myöhemmin..). Jälkiruokapöytäkään ei jättänyt ketään kylmäksi vadelmakakulla, omenapiirakalla, valkosuklaamoussella sekä juusto- ja hedelmävalikoimalla. Omnomnom.. 


Tunnelma ravintolassa oli leppoisa, eikä hälinää juuri ollut, vaikka ravintola oli suhteellisen täynnä. Palvelu oli miellyttävää, eikä ruoka loppunut kesken. Yllä kuva alkovista, joka oli varattu seurueellemme (tosin siinä oli kaksi pöytää toisin päin, kuvassa olevan yhden sijasta). Itse salin puolella näytti olevan enemmän tunnelmallisempia pöytiä valkoisin liinoin, jos joskus haluaisi kahdestaan kokeilla ravintolaa.

Kuvat täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti