lauantai 22. joulukuuta 2012

-22- karjalanpiirakoita

Tänään olikin karjalanpiirakoiden paistopäivä! Meillä karjalanpiirakat kuuluvat ehdottomasti jouluun, ja niitä syödään sekä karjalanpaistin, että kinkun kanssa. Aikaisempina vuosina isoäitini on tehnyt kaikki piirakat itse, mutta tänä vuonna minä ja äitini olimme auttamassa ja tutustumassa homman suorittamiseen. Piirakoiden mallihan on tietenkin se "ainoa oikea karjalanpiirakka" mummin ohjeella, hän kun on Karjalasta kotoisinkin. Meidän piirakat ovat nimittäin juuri niitä kapeita ja rapeita karjanlanpiirakoita eikä puurolla täytettyjä pyöreitä riisipiirakoita, joita kaupoissa myydään.


Taikinan ohje on tällä hetkellä vielä mummini päässä, mutta hankin sen vielä! Aamulla oli tehty riisipuurot jo valmiiksi, joten siitä ei ole kuvia. Mutta itse piirakkataikinaan käytettiin täysjyväsihtiruisjauhoja, joista muiden aineiden kanssa sekoiteltiin taikina, joka taas vaivattiin palleroiksi. Näistä palleroista tehtiin pyöreitä pitkoja, josta leikattiin n. 1 cm levyisiä paloja, jotka kaulittiin yksitellen pyöreiksi levyiksi. Huomattavasti helpommalla pääsisi, jos kaulitsisi vain yhden ison levyn, josta leikkaisi esimerkiksi säilyketölkin kannen avulla täydellisen pyöreitä paloja - vähän kuin tekisi pipareita :) Tällä kertaa mentiin kuitenkin näin..


Kaulitsemisen jälkeen taikinapalalle lisättiin lusikallinen riisipuuroa (ei siis liikaa!), käännettiin sivut puuron päälle ja rypytettiin. Kuvassa mummini ystävällisesti näyttää mallia, miten homma suoritetaan etusormen päillä. Sitten vain toistetaan sama 60 kertaa :) Itse piirakoiden paistohan on sitten nopeaa hommaa, sillä 300 asteisessa uunissa  ne valmistuvat 12 minuutissa (tosin meidän uunimme meni vain 250 asteeseen asti, joten silloin piirakoiden piti olla melkein 20 minuuttia, jotta niistä tuli mukavan rapeita). Lopuksi voisulaa päälle, ja NAM! Harmi, että kaikkia ei saanut syödä kerralla, vaan piti jättää jouluunkin jotain..

2 kommenttia:

  1. Hauska kuulla muiden jouluperinteistä.
    Miehenikin jouluun on aina kuulunut karjalanpiirakat, kun hän on äitinsä suku on karjalasta. Viime jouluna oli karjalanpiirakoita joulupöydässä, tänä vuonna ei taida olla.
    Meilläkin on tarkkaa miten piirakat rypytetään ja riisipuuroa pitää laittaa vaan nirkosesti, ei paljoa. Ei saa olla pulleita kuin kaupan piirakat.
    Mutta tuota karjalanpaisti en ole koskaan tajunnut, no ei sen puoleen ei kukaan tajua meidän hämäläisten ruskeaa lihakastikettakaan joulunapöydässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olin tänä vuonna ensimmäistä kertaa noita tekemässä, ja ihan ymmärrän että ei jaksa vääntää - kyllä siinä kolmellakin ihmisellä meni useampi tunti! Mutta onneksi lopputulos on herkullinen. Ja heh, samoilla linjoilla mennään perinteiden kanssa, mikä ihmeen ruskea kastike..? :)

      Poista